![]() ![]() | ![]() KAAOSPROJEKTITLentävä Hollantilainen (2005), Taikahuilu (1988), Cabaret (1988), West side story (1987), Lepakko (1985), Atlantis (1984) Tähän ryhmään kuuluvat produktiot ovat nimestä huolimatta lähellä sydäntäni, koska Den sönderjyske höjskole for musik og teater (www.musikogteater.dk) oli ensimmäinen foorumini, jossa sain kokeilla ideoitani ja rajojani. Asuessani Tanskassa viisi vuotta lauloin kuorossa ja kun kuoron johtaja kertoi perustavansa tämän kansanopiston sanoin silmät kiiluen: Siinä minä haluan olla mukana! Kesäkurssien lippulaiva oli kahden viikon pituinen ooppera-ja musikaalikurssi, jossa 40-50 kurssilaista opetteli musiikin, laulut, vuorosanat ja näyttelemistä, sekä ompelivat puvut ja rakensivat lavastuksen minun johdollani. Rahaa ei tietenkään ollut, mutta mielikuvitusta, kekseliäisyyttä, kierrätystä ja apua tutuilta ja tuntemattomilta kylläkin. Syntyi kolme loppuunmyytyä esitystä. Opin että kaaoksesta selviää. Ehkä tähän ryhmään kuuluu myös ne neljä produktiota, jotka tein ollessani Boråsin kaupunginteatterissa vierailevana lavastajana ja pukusuunnittelijana. Silloin tosin kaaos oli perhepuolella kun kahden pienen lapsen äiti matkusti junalla 500 km Tukholmasta töihin. Kaaoksesta selviää! | ![]() |